Valon arkkitehtuuri - opi esteettinen, terveellinen, toimiva sekä energiatehokas valaistus
15.11.2012 - 04.10.2013

Valaistussuunnittelun koulutusohjelma ammattilaisille
Nyt neljättä kertaa toteutettava Valon arkkitehtuuri -koulutusohjelma keskittyy rakennusten ulko- ja sisäpuolisen valaistuksen sekä kaupunkitilan valaistuksen arkkitehtonisesti korkealuokkaiseen suunnitteluun.
Hyöty
Koulutuksen suorittanut osaa suunnitella valaistuksen, joka on yhtä aikaa esteettinen, terveellinen, toimiva sekä energiatehokas.
Kenelle
Valon arkkitehtuuri on tarkoitettu arkkitehdeille, sisustusarkkitehdeille ja insinööreille sekä muille suunnittelijoille, jotka tarvitsevat työssään tietoa ja työkalut vaativaan valaistuksen suunnitteluun. Koska valaistussuunnittelu on lähtökohdiltaan monialaista, myös osallistujaryhmään toivotaan eri alojen asiantuntemusta kuten tekniikan, arkkitehtuurin ja sisustusarkkitehtuurin alan osaamista.
Toteutus
Koulutus alkaa marraskuussa 2012 ja päättyy seuraavan vuoden lokakuussa. Se on laajuudeltaan 15 op ja voidaan suorittaa työn ohessa. Opetuspäiviä on kaksi kuukaudessa, yhteensä 20 päivää. Opetus järjestetään pääasiassa Aalto PROn tiloissa pääkaupunkiseudulla. Kouluttajat ovat maamme eturivin valaistusasiantuntijoita ja arkkitehteja.
Työskentelymuotoina käytetään luentoja ja seminaaripäiviä, itsenäisiä sekä ryhmäharjoituksia, ohjattuja verkko-opintoja ja kirjallisuustehtäviä. Ohjelmaan kuuluu tutustumiskäyntejä arkkitehtuurikohteisiin, jolloin havainnoidaan, dokumentoidaan ja analysoidaan toteutuneita valaistusratkaisuja suunnittelijoiden opastuksella. Koulutukseen sisältyy workshop-työskentelyä sisällä ja ulkona. Monialainen lähestymistapa on koulutuksessa tärkeää.
Koulutuksen opetuspäivät ovat: 15.-16.11. ja 13.-14.12.2012; 10.-11.1.2013, 7.-8.2., 7.-8.3., 11.-12.4., 16.-17.5., 13.-14.6., 5.-6.9. ja 3.-4.10.2013.
Hakeminen
Haku koulutukseen avautuu kesäkuussa 2012.
Esite
Sisältö
Sisältö
Valaistuksen teorian aihepiirit käsittelevät valaistuksen fysiikkaa ja näköergonomiaa, taloudellisia kysymyksiä sekä kestävää kehitystä.
Teoriatiedon ohella perehdytään siihen, miten valolla ilmaistaan arkkitehtonisia
tavoitteita. Lisäksi käydään läpi korjausrakentamiseen liittyvän valaistussuunnittelun problematiikkaa. Valaistuskohteina tarkastellaan kaupunkitilaa ja sen liittymistä alueja katuvalaistukseen sekä julkisia tiloja, liiketiloja ja työympäristöä.
Koulutuksessa opiskellaan DiaLux-ohjelman käytön lisäksi digikuvausta sekä kuvankäsittelyä Photoshop-ohjelmalla työvälineiksi valaistusratkaisujen suunnitteluun, arvioimiseen ja dokumentointiin.
Alla olevan sisältörungon aiheita painotetaan kulloisenkin ryhmän osallistujien
tarpeiden mukaisesti.
FYSIIKKA
FYSIOLOGIA JA ERGONOMIA
VALON ARKKITEHTUURI
|
VALO – VALAISIN
TALOUDELLISUUS JA
|
Hakeminen
Hakeminen»
Hae koulutukseen viimeistään 15.10.
Valmistaudu kertomaan hakemuksessasi mm.:
- työkokemuksestasi
- nykyisistä työtehtävistäsi
- osaamistarpeistasi ja vahvuuksiasi – mitä odotat koulutukselta
- mikä merkitys koulutuksella olisi omien työtehtäviesi ja työyhteisösi kannalta
- miten olet aiemmin perehtynyt valaistussuunnitteluun.
Mahdollinen peruutus on tehtävä kirjallisesti
Huomaathan, että myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutuksen alkua tulleista peruutuksista veloitetaan 50 % kokonaishinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta eikä osallistuja saavu koulutukseen, veloitetaan koko maksu. Peruutus on toimitettava kirjallisena Tiina Simoselle (tiina.simonen [a] aalto.fi) tai postitse.
Tiedot pähkinänkuoressa:
- Aalto PROn tiloissa pääkaupunkiseudulla.
- 15.11.2012 - 04.10.2013 (20 pv)
- Elisabeth Pesola | gsm +358 50 469 1713 | elisabeth.pesola [a] aalto.fi
- 5 250 eur (alv. 0 %). Hinta sisältää sämpyläaamiaiset, lounaat ja kahvit

Valon arkkitehtuuri
Tulosta kuvaus ja lisäsivut