LEKA - Lean kahdessa päivässä
alkuvuosi 2012

—Miksi toimitamme viidessä viikossa, kun prosessin jalostava aika on vain vajaa vuorokausi?
Lean-kurssilla aktivoidaan konkreettiset keinot järkevän, reaktiokykyisen ja taloudellisesti tehokkaan yritystoiminnan kehittämiseksi. Kurssilla pelattava Nuuka Suomi -simulaatiopeli erinomaisesti realisoi Lean-toiminnan edut.
Mihin kaikki se aika tuhlautuu?
– Resurssien (raaka-aineiden ja tuotannonohjauksen) heikkoon läpimenoaikaan.
Perusasiat
Lean-ajattelun mukaan ajan tuhlaus lisäarvoa tuottamattomiin toimintoihin on yksi kannattavan liiketoiminnan vihollisista. Lean-ajattelun seitsemän ja yksi hukkaa ovat:
| Ylituotanto |
Tuotetaan liikaa tai liian aikaisin, minkä seurauksena tuotannon virtaus ei mene putkeen ja varastot pursuilevat. |
|
| Häiriöt |
Sekoilua papereissa, laatuongelmia; toimitusvarmuus |
|
| Tarpeettomat varastot |
Varastot ovat ennenaikaisia työsuoritteita, joilla varaudutaan prosessiin liittyviä epävarmuuksia vastaan, mutta aiheutetaan samalla ylimääräistä työtä ja lisäkustannuksia. Myös matkalle jäänyt tai viivästynyt informaatio ja ohjaus on tarpeetonta varastoa. |
|
| Asiaankuulumaton prosessointi | Työssä käytetään vääriä tai liian monimutkaisia työkaluja, menettelytapoja tai järjestelmiä. | |
| Liiallinen kuljetus |
Liika ihmisten, informaation tai tavaroiden kuljettaminen johtaa ajan, vaivan ja rahan haaskaukseen. |
|
| Odottaminen | Ihmisten, informaation tai tavaroiden toimettomana oleminen johtaa huonoon virtaukseen ja venyttää läpimenoaikaa turhaan. | |
| Tarpeeton liike | Huono työtilojen organisointi johtaa huonoon ergonomiaan ja kadotettuihin tavaroihin. | |
|
Älykkyyden hyödyntämättä jättäminen (+) |
Ihmiset ovat paitsi viisaita, myös huippuasiantuntijoita omassa työssään. Siksi heidän potentiaalinsa kannattaa hyödyntää prosessien tai toimintojen kehittämisessä. | |
Prosessiasiat
Lean-toimitusketjun tavoite on tuottaa arvoa tehokkaasti. On ymmärrettävä, keitä asiakkaat ovat ja mitä he haluavat. Asiakastyytyväisyyden ja yritystoiminnan tuloksen maksimoimiseksi on eliminoitava, tai ainakin kevennettävä, toimintoja, jotka eivät tuota arvoa ja jotka eivät muuten ole aivan välttämättömiä. Keskittymällä virtauksen kehittämisessä lisäarvoa tuottaviin toimintoihin ja poistamalla hukkaa edetään jatkuvasti parantaen kohti ideaalista arvoketjua, joka sykkii asiakkaiden kysynnän ja tarpeiden tahdissa.
Kulttuuriasiat
Aidosti Lean-johdetussa yrityksessä koko ketjun on puhuttava samaa kieltä. Lean ei ole pelkästään johdon strategia-asia. Lean-yritys hyödyntää jatkuvasti koko henkilöstönsä voimavaroja, eikä nojaa ainoastaan johdon tai konsulttien keksimiin kerta-parannusehdotuksiin. Koko henkilöstön on tärkeä ymmärtää, mitä Lean-ajattelu tarkoittaa käytännön toiminnassa. Lean on pysyvään kehittymiseen tähtäävä ajattelutapa, johon kaikkien täytyy osata sitoutua.
Kenelle
Leka on suunnattu tuotannon käytännön managereille sekä kehittäjille. Kurssi sopii hyvin myös tuotannon tukitoiminnoissa työskenteleville, sillä arvoketjun keveys ei ole pelkästään valmistuslinjaa koskeva asia. Lean-kurssista hyötyy myös sellainen ylempi johto, jonka työnkuvaan kuuluu käytännön toiminta- ja tuotantoprosessien kehittämistä. Esimerkkejä osallistujien työnimikkeistä ovat valmistuspäällikkö, käyttöpäällikkö, laatupäällikkö, tuotantopäällikkö, tehdaspäällikkö, kehityspäällikkö, kehitysinsinööri, tuotantoinsinööri, laatuinsinööri ja tuotekehityspäällikkö tai -insinööri.
Sisältö ja toteutus
- Mitkä ovat keskeiset Leanissa onnistumisen periaatteet?
- Mistä asiakas yrityksellemme maksaa?
- Kuinka jäsennän yritykseni arvoketjun (VSM)?
- Miksi hajonta on pahasta ja miten hajontaa hallitaan?
- Mitä työkaluja Leaniksi haluavan yrityksen kannattaa käyttää?
- Kuinka Lean viedään toimitusketjuun?
- Lean suhteessa muihin tuotannon ”ismeihin”
Kurssi koostuu opetuksesta, case-esimerkeistä, harjoituksista sekä pelistä. Painopiste on teollisen tuotannon toiminnan kehittämisessä, ja koulutuksessa pyritään tuomaan esiin sekä kappaletavaratuotannon että prosessiteollisuuden näkökulmia.
Nuuka Suomi -simulaatiopeli
Nuuka Suomi -simulaatiopeli mallintaa tilaus-toimitusprosessia ja yrityksen rahaprosessia. Se esittelee erilaisten tuotannonohjaustapojen välisiä eroja ja havainnollistaa Lean-ajattelun etuja. Pelin loputtua käsitellään eri toimintatapojen vaikutusta yrityksen tulokseen ja taseeseen.
Peli aktivoi ajattelemaan oikeita asioita. Pelissä simuloidaan ja mallinnetaan erilaisia tilanteita ja haasteita. Teknillisessä korkeakoulussa (joka on nykyään osa Aalto-yliopistoa) kehitetty Nuuka Suomi saa erinomaista palautetta sen kokeneilta.
Kouluttajat
![]() |
Ennen itsenäiseksi konsultiksi ja kouluttajaksi ryhtymistä TkL, CSCP Marja Blomqvist toimi useita vuosia projektipäällikkönä toimitusketjun kehitystehtävissä. Elektroniikkateollisuuden palveluksessa oloa edelsi tutkijatyö Teknillisen korkeakoulun TAI-tutkimuslaitoksessa (nykyinen BIT). Nykyisin Blomqvist opettaa ja tutkii Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksella. |
![]() |
DI, CSCP Juha Jalovaaralla on laaja kokemus tuotannonohjauksen, logistiikan, toimitusketjujen ja liiketoiminnan prosessien konsultoinnista. Hän avustaa asiakkaitaan organisoimaan uudelleen toimintojaan paremman tuottavuuden ja asiakastyytyväisyyden saavuttamiseksi. |
Ohjelma
Ensimmäinen koulutuspäivä 13.3.2011
| 08:30 |
Ilmoittautuminen ja aamupala |
|
|
09:00 |
Koulutuksen avaus
Juha Jalovaara ja Marja Blomqvist |
|
|
09:45 |
Kahvi |
|
|
10:00
|
Lean-toimintatapa
|
|
|
11:30 |
Lounas |
|
|
12:30 |
Lean erilaisissa kysyntä-toimitusketjuissa
Juha Jalovaara |
|
|
13:30 |
Kahvi |
|
|
13:45 |
Varianssin hallinta
Juha Jalovaara |
|
|
15:00 |
Lean eri konteksteissa
Marja Blomqvist |
|
| 16:00 | 1. päivän päätös | |
Toinen koulutuspäivä 14.3.2011
|
08:00 |
Aamupala |
|
|
08:30 |
Lean-työkaluja
Marja Blomqvist |
|
|
09:30 |
Lean ja teknologia
Juha Jalovaara |
|
|
10:15 |
Kahvi |
|
|
10:30 |
Nuuka Suomi -simulaatiopeliNuuka Suomi realisoi erinomaisesti Lean-toimintatavan edut. Juha Jalovaara |
|
|
12:00 |
Lounas | |
|
13:00 |
Nuuka Suomi jatkuu |
|
|
|
(kahvitauko n.14.15) |
|
|
15:45 |
Loppuyhteenveto
|
|
| 16:15 | 2. päivän päätös | |
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Tiedot pähkinänkuoressa:
- Dipoli building | Luolamiehentie 2, 02150 Espoo.
- alkuvuosi 2012 (2 pv)
- Jani Alanko | gsm 050 541 5487 | jani.alanko [a] aalto.fi, Heidi Hynynen | gsm 050 595 2021 | heidi.hynynen [a] aalto.fi
- 1 150 eur (alv. 0 %). Hintaan sisältyvät koulutusmateriaali, pelioikeus, lounaat ja kahvit.



Tulosta kuvaus ja lisäsivut