Kansallisten patenttijärjestelmien erityispiirteitä (Patenttiassistentti 2011)
06.06.2012 - 07.06.2012

Patentit ja patentointi on tärkeä osa innovaatiotoimintaa. Yrityksen toimiessa myös ulkomaisilla markkinoilla on tärkeää suojata keksinnöt itselle tärkeissä maissa. Patenttijärjestelmiä on harmonisoitu samanlaisiksi useissa eri maissa, mutta on maita, joissa patentinhakuprosessi poikkeaa esim. Euroopan tai Suomen järjestelmistä. On hyvä tietää mitä asioita tulee ottaa huomioon, kun lähdetään patentoimaan eri maihin. Tämä vaatii ammattitaitoa niin patenttihakemuksen kirjoittamiseen kuin muodollisten seikkojen käsittelyynkin.
Tämä lähinnä patenttiassistenteille tarkoitetun koulutusohjelman neljäs jakso käsittelee joidenkin maiden patenttijärjestelmiä ja toimenpiteitä käsittelyn aikana.
Kenelle
Koulutuksen kohderyhmänä ovat erityisesti patenttiassistentit ja -sihteerit, jotka toimivat teollisuudessa ja patenttiasiamiestoimistoissa. Koulutusohjelma soveltuu myös tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä toimiville, jotka tarvitsevat teollisoikeudellista tietämystä työssään.
Tavoitteet
Kurssilla käydään läpi Yhdysvaltain patenttijärjestelmää ja sen erityispiirteitä. Perehdytään myös patentointiin Venäjällä ja Euraasiassa sekä Japanissa ja Aasiassa. Käsitellään myös dokumenttien legalisointia sekä myöntämis- ja vuosimaksujen maksamista eri maissa.
Sisältö
- US-hakemuksen erityispiirteet
- Japani
- Venäjä, Euraasia
- Kaakkois-Aasia
- dokumenttien legalisointi
- vuosimaksujen maksaminen
Koulutusohjelma patenttiassistenteille
Tämä koulutus on osa patenttiassistenteille suunnattua koulutusohjelmaa, joka tähtää patenttiassistenttien ammatillisen pätevyyden kohottamiseen.
Siirry Patenttiassistentti 2011 sivulle »
Tiedot pähkinänkuoressa:
- Dipoli-talo | Luolamiehentie 2, 02150 Espoo.
- 06.06.2012 - 07.06.2012 (2 pv)
- Arja Andsten | gsm 050 352 4669 | arja.andsten [a] aalto.fi
- 1 200 eur (alv. 0 %). Hinta sisältää lounas- ja kahvitarjoilut.

Tulosta kuvaus ja lisäsivut