Ajankohtaista ympäristölainsäädännöstä
Seuraava toteutus avoinna.
Kouluttajat
Tapio Määttä, OTT |
||
|
|
Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä on erikoistunut ympäristö-oikeuden kansantajuistamiseen ja juristien maailmankuvan avaamiseen niille ympäristöasioiden parissa työskenteleville, joilla ei ole juridista koulutusta. Hän on opettanut yli kymmenen vuoden ajan ympäristöoikeutta juristien ohella muun muassa biologeille, metsätieteilijöille, ympäristötieteilijöille ja diplomi-insinööreille Helsingin, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistoissa sekä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Määtällä on laaja kokemus ympäristöoikeuden täydennyskoulutuksen organisoijana ja opettajana. Vuonna 2008 hänet valittiin Joensuun yliopiston vuoden hyväksi opettajaksi muun muassa ansioistaan ympäristöoikeuden sivuaineopintojen kehittäjänä. Määttä väitteli Helsingin yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1999 väitöskirjallaan "Maanomistusoikeus". Tutkimuksissaan hän on erityisesti keskittynyt monitieteisen ympäristöoikeuden menetelmälliseen kehittämiseen ja ympäristöoikeudellisen ratkaisun teoriaan. Määttä on johtanut ja johtaa useita Suomen Akatemian tutkimushankkeita. Vuosina 2005–2009 hän toimi Suomen Akatemian monitieteisen Ympäristö ja oikeus -tutkimusohjelman ohjelmajohtajana. |
|
Anne Kumpula, OTT |
||
|
OTT, ympäristöoikeuden professori, Professori Anne Kumpula toimii ympäristöoikeuden professorina Turun yliopiston Oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Hänen tutkimusteemojaan ovat muun muassa ympäristölliset päätöksentekoprosessit ja erityisesti osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä Euroopan unionin ympäristösääntelyn merkitys kansalliselle sääntelylle ja päätöksenteolle. LL.D, Professor in Environmental Law Anne Kumpula, Faculty of Law, University of Turku Professor Anne Kumpula's primary fields of research relate to two interrelated areas: environmental human rights and especially the relationship between the challenges of the environmental democracy and proceduralization of environmental law and 2) the development of the environmental regulation of the European Union and the new challenges which it sets on national environmental decision-making. |
||
Tiedot pähkinänkuoressa:
- Dipoli-talo | Luolamiehentie 2, 02150 Espoo.
- Seuraava toteutus avoinna. (2 pv)
- Päivi Anttonen | (09) 470 28613 | paivi.anttonen [a] aalto.fi
- Hinta avoinna.


Tulosta kuvaus ja lisäsivut