TULO
Tulevaisuuden logistiikka
Tulevaisuuden logistiikka – TULO -projektissa ratkotaan logistiikka- ja kuljetusyritysten haasteita ja kehitetään toimintaa toimitusketjun hallinnan näkökulmasta. Siinä pyrkimyksenä on logistiikkaketjun eri osapuolien reilu kohtelu, toimitusketjun kokonaiskustannustehokkuuden parantaminen sekä yhteisen asiakaslupauksen täyttäminen vastuullisella ja kestävällä tavalla.
Projektin tavoitteena on kehittää logistiikka- tai kuljetusalalla toimivien pk-yritysten liiketoimintaosaamista ja –kykyä koulutuksen sekä valmennuksen avulla. Tavoitteena on myös tukea yrittäjyyttä ja kasvattaa toimialan houkuttelevuutta työntekijänäkökulmasta. Projektin palveluja voivat hankkia pk-yritykset, jotka toimivat Uudenmaan tai Itä-Uudenmaan kunnan alueella.
TULO koostuu toimialan kehittämisestä, yritysten liiketoimintakyvyn mittaamisohjelmasta sekä henkilöstön osaamisen kehittämisestä. Tavoitteena on toimialan liiketoimintaedellytysten kehittäminen ja rakenteisiin vaikuttaminen mm. työpajatyöskentelyn avulla. Mukaan lähtevillä yrityksillä on mahdollisuus mittauttaa liiketoimintakykynsä ja kehittää osaamista yhteishankintakoulutuksilla.
Rahoittajat
TULO:a rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja Uudenmaan ELY-keskus.
Projektin ohjausryhmä
Kyösti Orre, Logistiikkayritysten liitto
Sakari Backlund, Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry.
Kari Tanskanen, Aalto-yliopisto Tuotantotalouden laitos
Harri Kallberg, TTY Kuljetus- ja liikennetekniikan laitos
Auli Vuorela, Uudenmaan ELY-keskus (projektin koordinaattori)
Olli Petramo, Uudenmaan ELY-keskus Työvoimakoulutusyksikkö
Taavetti Mutanen, Uudenmaan ELY-keskus Yritysosasto
Kalevi Köninki, Aalto PRO (ohjausryhmän pj.)
Anne Kallio, Aalto PRO (projektipäällikkö)
Kesto
1.8.2008–30.6.2011
Raportti
Lisätietoja
http://www.aaltopro.fi/tulo
projektipäällikkö Anne Kallio
puh. (09) 4702 8483
etunimi.sukunimi [a] aalto.fi
TULO projektissa toteutettiin 8 työpajaa
Työpajojen tavoite oli etsiä eri osapuolten näkemyksiä yhdistämällä ratkaisuja verkostomaiseen liiketoimintaan, vastuullisuuteen ja uusiin palvelukonsepteihin toimialan yrittäjien avuksi.
Työpajoissa jaettiin ja jalostettiin tietoja ja osaamista eri teemoista, pohdittiin ratkaisuja, synnytettiin uusia ideoita ja pyrittiin luomaan uusia konkreettisia toimintamuotoja ja hyviä käytänteitä sekä verkostoiduttiin.
Työpajatyöskentelyn tavoitteet ja aiheet olivat:
1. Logistiikan merkitys yritysten menestystekijänä – Mutta mikä on logistiikkayritysten rooli siinä?
2. Kuljetusyrityksen rooli toimitusketjun hallinnassa – Kumppanuus logistiikan menestystekijänä
3. Yrittäjyys ja arvot kumppanuusverkostojen perustana
4. Logistiikka-alan prosessit kuntoon – Suomalaisen elinkeinoelämän menestystekijä
5. Yhteiskuntavastuullinen toiminta kannattavan liiketoiminnan peruspilarina
6. Työolojen kehittäminen ja koulutus logistiikka-alan tulevaisuuden perustana – Mahdollisuus vai lisäkustannus
7. Lisäpalvelut logistiikka-alalla
8. Työpajojen yhteenvetopäivä
