Tutkimus: Aalto PROlla paras tuotteiden laatu, henkilöstön asiantuntemus ja uusiutumiskyky

23.03.2012

Aalto-yliopiston täydennyskoulutusyksikkö Aalto PRO on menestynyt hyvin Taloustutkimus Oy:n viime vuonna tekemässä yrityskuvatutkimuksessa. Tutkimuksessa tutkittiin 30 Suur-Helsingin vaikutusalueella toimivaa koulutusorganisaatiota.

 ajankohtaista_sivulle_AaltoPRO_yritysvalmennus_Dipoli_11-2011_photo_Mikko_Raskinen__MG_3436.jpg

Kuva: Osallistujia tuotantopelin kimpussa.

Aalto PRO sai parhaimmat tulokset tuotteiden laadusta, henkilöstön asiantuntemuksesta ja yrityksen uudistumiskyvystä ja palvelujen kehittämisestä. Nämä sijoittuivat vastaajien mielestä kaikkein tärkeimpien yrityskuvaa määrittävien tekijöiden kärkikastiin. Lisäksi Aalto PRO sai toiseksi parhaimmat kokonaispisteet yrityskuvatekijöistä.

- On upeaa kuulla, että meidät arvostettiin juuri tärkeimmissä osioissa parhaimmaksi. Laatu, asiantuntemus ja uudistumiskyky ovat myös meille tärkeitä asioita, iloitsee johtaja Kirsti Miettinen Aalto PROsta.

Tulevaisuuden näkymät myös huippua

Aalto PRO perustettiin vuoden 2011 alussa jatkumona Aalto-yliopiston perustamiselle. Tulevaisuuden näkymät olivat myös vastaajien mielestä yksikössä korkealla tasolla.

- Pitkäjänteistä kehitystyötä oli tehty jo yhdistymistä edeltävissä yksiköissä ja sitä on jatkettu Aalto PROssa. Tästä on hyvä jatkaa lippu korkealla eteenpäin, Miettinen valottaa.

Teksti: Kati Kiviniemi, Aalto PRO

Lisätietoja

Kati Kiviniemi
viestintä- ja markkinointipäällikkö
p. 050 555 4079
kati.kiviniemi [a] aalto.fi

Takaisin

Bookmark and Share