Ympäristönäkökohtia ja sosiaalista vastuuta yli toimialarajojen

15.08.2011

Menestyvän yrityksen toimintaan liittyy taloudellisen vastuun lisäksi myös ympäristövastuun ja sosiaalisen vastuun kantaminen. Aalto PROlla on vahvaa osaamista ympäristökoulutusten järjestämisestä yli toimialarajojen. ”Ympäristöjohtamisen ja vastuullisen liiketoiminnan MEMA Pro”-koulutusohjelmassa esimerkiksi kiteytyy alan paras tutkimustieto käytännön osaamiseen.

MEMA Pro  - Professional Master of Environmental Management tarjoaa osallistujille tiedonpäivitysmahdollisuuden ja antaa valmiudet soveltaa ympäristöjohtamisen ja vastuullisen liiketoiminnan uusia menetelmiä omassa yrityksessään. ”Osallistujat ovat myös pitäneet siitä, että teoriaa pääsee soveltamaan käytäntöön oppimistehtävissä ja lopputyössä”, kertoo koulutuksesta vastaava Päivi Anttonen.

”Laajan tiedollisen antinsa lisäksi MEMA Pro -koulutuksen suurinta antia oli kuulla ja keskustella ympäristöjohtamisen, ja laajemminkin vastuullisuuden johtamisen, tilanteesta ja haasteista muilla toimialoilla. Kurssilaiset olivat aktiivisia keskustelijoita, mikä piristi luentoja – eivätkä päästänet luennoitsijoita helpolla”, kertoo kokemuksistaan Hanna Kaustia, Itella Oyj:n ympäristö- ja yritysvastuujohtaja.

Aalto PROlla vahva osaaminen ympäristöasioissa

Aalto PROlla on vahva kokemus ja osaaminen ympäristöasioissa. Helmikuussa alkavan yhdeksännen MEMA Pron lisäksi tarjontaan on tulossa myös syventäviä ympäristöalan erikoiskursseja. Lisäksi Aalto PRO on mukana monessa ympäristöalan kehitys- ja koulutushankkeessa.

”Osallistumme muun muassa World Design Capital 2012–vuoteen tarjoamalla tapahtumajärjestäjille koulutusta ympäristöjärjestelmän tekoon. Jo neljä kertaa järjestetty ”Kestävät yhdyskunnat ”-ohjelma kehitysmaiden kaupunkisuunnittelijoille Aasiassa ja Afrikassa tulee myös saamaan jatkoa, kertoo alueen kompetenssitiimin vetäjä TkT Ulla Heinonen.

Lisätiedot

Päivi Anttonen, paivi.anttonen [at] aalto.fi, 040 737 5968
Ulla Heinonen, ulla.heinonen [at] aalto.fi, 040 550 6982
aaltopro.fi/mema

Takaisin

Bookmark and Share