Ajankohtaista: Arkisto 2012

Aalto PRO paransi sijoitustaan Taloustutkimuksen yrityskuvatutkimuksessa

20.12.2012 Aalto University Professional Development – Aalto PRO menestyi Taloustutkimuksen koulutustoimijoiden yrityskuvatutkimuksessa. Viime vuoden jaettu kuudes sija vaihtui neljänteen sijaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin 26 koulutusalan yritystä Suur-Helsingin vaikutusalueella. Aalto PROn yleisarvosana oli 7,93, kun koko toimialan keskiarvo oli 7,68.

SFS: Uusi kansainvälinen standardi ohjeistaa projektinhallintaa

15.11.2012 Suomalaiset ovat aktiivisesti mukana standardin ISO 21500 laadinnassa. Osallistumista työhön koordinoi SFS:n projektinhallinnan asiantuntijaryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Aalto PROn projektinhallinnan koulutusportfolion kehittämispäällikkö Jouko Vaskimo.

Puuinfo.fi: Puurakentamisen koulutus laajenee - lisää AA-pätevyyksiä

26.10.2012 "Aalto-yliopisto aloittaa puurakentamiseen erikoistuneiden suunnittelijoiden jatkokoulutuksen. Suomeen on arvioitu tarvittavan seuraavan viiden vuoden aikana 150 AA-pätevyyden omaavaa puurakentamisen suunnitteluammattilaista lisää. Koulutustarpeeseen vastataan aloittamalla jo alalla toimivien suunnittelijoiden jatkokoulutus Aalto-yliopistossa. Koulutuksen aloittaminen vuoden 2013 alussa mahdollistuu mm. Työ- ja elinkeinoministeriön työvoimapoliittisen rahoituksen turvin." toimittaja Markku Laukkanen/Artikkelipalvelu

Kuntatekniikka-foorumi: Aalto PRO hakee uutta näkökulmaa kaupunkirakentamiseen

25.10.2012 "Aalto PRO järjestää uudentyyppisen täydennyskoulutuksen, jossa etsitään vastauksia kaupunkirakentamisen haasteisiin, kuten tehokkaiden verkostojen suunnitteluun, ratkaisujen toteuttamisen ja ylläpidon kalleuteen sekä kaupunkirakentamiseen osallistuvien tahojen keskinäisen kommunikoinnin vaikeuteen." kirjoittaa toimittaja Ville Miettinen 24.10.2012

Patenttitiedon hyödyntäminen tuoteideoiden arvioinnissa ja valinnassa -verkko-opas on julkaistu

18.10.2012 Uudenmaan ELY-keskuksen tukema InnoTransfer-hanke on julkistanut ”Patenttitiedon hyödyntäminen tuoteideoiden arvioinnissa ja valinnassa” –verkko-oppaan. Opas kannustaa hyödyntämään olemassa olevaa patenttitietoa osana ideointia ja tuotekehitystyötä.

Osaava kaavoittaja vähentää kustannuksia ja päästöjä

05.10.2012 Yhdyskunnissa investointiprosessit ovat pitkiä ja monivaiheisia. Kaavoittajat ovat ratkaisevassa roolissa, sillä heidän tekemänsä valinnat mahdollistavat tai vaikeuttavat uusiutuvan energian käyttöönottoa yhdyskunnassa. Valintojen oikeaan suuntaamiseen tarvitaan energia-ja yhdyskuntasuunnittelijoiden yhteistyötä. Tätä voidaan tukea koulutuksella.

Uutta tietohallintojohtamista

14.09.2012 IT on monessa organisaatiossa yksi suurimmista investointi- ja kustannuseristä. Siitä huolimatta ylin johto ei välttämättä tunnista tiedon ja tietojärjestelmien todellista merkitystä, mahdollisuuksia ja reunaehtoja toiminnalle ja sen kehittämiselle niin operatiivisella kuin strategisellakin tasolla.

Kaivosalan ja materiaalitekniikan koulutusta viedään Mongoliaan

06.07.2012 Mongolialaisia opiskelijoita on perehdytetty kaivosalan ja metallurgian oppeihin 13 viikon ajan Aalto-yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen Aalto PROn järjestämässä koulutuksessa. Koulutus on ollut monipuolinen katsaus erilaisiin mahdollisuuksiin jalostaa Mongolian rikkaita malmivaroja kestävällä tavalla. Opettajina ovat olleet Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun materiaalitekniikan laitoksen opettajat sekä tutoreina tohtoriopiskelijat. Myös koulutuksen tilaaja Outotec Oyj on ollut aktiivisesti jakamassa omaa kaivososaamistaan ja kokemuksiaan.

Energiatehokkuus yhdyskuntasuunnittelussa vaatii ennakkoluulotonta yhteistyötä eri toimijoiden kesken

25.06.2012 Energiatehokkaassa yhdyskuntasuunnittelussa tulee huomioida monia asioita. Yksi asia on alueen elinkaari, mikä tuo energiatehokkuuden määrittelyyn monia ulottuvuuksia. Työkalut ja mittarit auttavat suunnittelussa, mutta ne eivät yksinään riitä. Tarvitaan laajempaa ymmärrystä aiheesta sekä avointa ja ennakkoluulotonta yhteistyötä eri toimijoiden kesken, jotta energiatehokkuus kulkee läpi koko suunnittelun heti alkuvaiheesta lähtien.

Vaate- ja tekstiilikaupan ostotoiminnan osaajia koulutettu jo 15 vuotta

13.06.2012 Parhaimmillaan vaate- ja tekstiiliteollisuus työllisti noin 50 000 henkeä, nyt enää alle 10 000. Aalto PROn tarjoama koulutuskanava on ainoa laatuaan Suomessa, ja sen kautta on viidentoista vuoden ajan voinut kouluttautua vaate- ja tekstiilikaupan ostotehtäviin lähinnä hankinta- ja ketjunohjausorganisaatioissa sekä saada työllistymismahdollisuuksia. Koulutus syntyi sekä yrityksiä että osallistujia kuunnellen.

Laatujohtaminen vaatii uutta tulokulmaa

04.06.2012 Laadun johtaminen vaatii tulevaisuudessa entistä laajempaa osaamista. Asiakkaan rooli korostuu. Nokian ohjelmajohtaja Timo Alho puhuu odotusten johtamisesta, jota käsitellään myös Aalto PROn strategisen laatujohtamisen koulutusohjelmassa MQ Pro:ssa.

Syvemmälle valon maailmaan

01.06.2012 Kaunis, ympäristöönsä sopiva ja toimiva valaistus, joka lisäksi on taloudellinen ja energiaa säästävä, on haasteellinen saavuttaa. Kaikki nämä näkökulmat yhdistyvät Valon arkkitehtuuri - koulutusohjelmassa. Ohjelma perehdyttää rakennusten ulko- ja sisäpuolisen valaistuksen sekä kaupunkitilan valaistuksen arkkitehtonisesti korkealuokkaiseen suunnitteluun.

Valmet Automotive Oy kehittänyt Lean-kulttuuria jo 20 vuoden ajan

15.05.2012 Maailman ehkä tunnetuin jatkuvan parantamisen kulttuuri on Toyotalla, josta se on levinnyt ympäri maailman. Suomessa Lean-johtaminen ei ole vielä laajalti juurtunut, mutta kiinnostus siihenkin, Lean-menetelmien hyödyntämisen ohella, on herännyt. Saavutetaanhan Lean-johtamisella huipputuottavuus ja huippulaatu pienemmin kustannuksin.

Tehokkaasti luova ymmärtää yritysstrategian pelisäännöt

27.03.2012 Osaaminen ja kokemustieto luovat perustan ihmisen toiminnalle. Yleensä näiden vaikutus toimintaan arvioidaan myönteisesti: mitä enemmän osaamista ja kokemusta, sitä todennäköisemmin toiminta tuottaa toivottua tulosta. Kun halutaan rikkoja rajoja - ja etsittäessä radikaalisti uutta, eivät aiempi osaaminen ja kokemus aina kuitenkaan ole yksiselitteisesti pelkästään hyviä asioita.

Muutosjohtaminen katsoo kauas ja ohjaa arjessa

26.03.2012 Lähitulevaisuus on osaamisen kehittäjille paitsi haasteellista aikaa, myös varsin mielenkiintoinen vaihe muutosten näkijöiden ja tekijöiden kannalta. Asiantuntijuus ja johtajuus ovat rooleina entistä monimuotoisempia. Oman edelläkävijyyden lisäksi on pidettävä huolta tiimin osaamisen ylläpidosta, kehittämisestä sekä kaikkiaan hyvästä tekemisen meiningistä. On tärkeää osata katsoa kauas ja samalla lähelle.

Tutkimus: Aalto PROlla paras tuotteiden laatu, henkilöstön asiantuntemus ja uusiutumiskyky

23.03.2012 Aalto-yliopiston täydennyskoulutusyksikkö Aalto PRO on menestynyt hyvin Taloustutkimus Oy:n viime vuonna tekemässä yrityskuvatutkimuksessa. Tutkimuksessa tutkittiin 30 Suur-Helsingin vaikutusalueella toimivaa koulutusorganisaatiota.

Vesijalanjälki kestävän vedenkäytön mittarina

21.03.2012 Maailman vesipäivää vietetään 22.3.2012. Päivän teema Water and Food Security onkin varsin ajankohtainen, sillä tuoreen YK-raportin mukaan maailmaa uhkaa vesipula ruoan tuotannon viedessä yhä enemmän vettä.

Innovatiivinen pk-yritys parantaa kilpailukykyään panostamalla IPR-osaamiseen

07.03.2012 Suomalaisten pk-yritysten kilpailukyky perustuu tulevaisuudessa yhä useammin monipuoliseen innovaatiotoimintaan. Siten myös yhä useamman globaaleille markkinoille kehitetyn uuden menestystuotteen tai -palvelun tyyssijana on suomalainen pieni tai keskisuuri yritys. Aina niissä ei ole riittävää tietotaitoa hallita ja hyödyntää viimeisintä IPR-tietoa - tietoa muiden kehittämistä ratkaisuista ja kilpailijoiden toiminnasta.

Yritykset vihreän talouden aikakaudella

31.01.2012 Ympäristö- ja yhteiskuntavastuun järjestelmällinen hallinta on koko ajan kasvava vaatimus yrityksille sekä tavallisten kuluttajien että julkisten hankkijoiden taholta. Yrityksiltä ja yhteisöiltä vaaditaan todennettua ja luotettavaa näyttöä siitä, miten ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuus on hoidettu. Ympäristöasioiden hallinta koetaan usein kuitenkin ylimääräisenä resurssina eikä sen tarjoamia kustannus- ja imagohyötyjä välttämättä osata nähdä.

Aurinkoenergia on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi energianlähde

24.01.2012 Tiesitkö,että kolmen tunnin auringonsäteily vastaa koko maailman vuotuista energiantarvetta? Auringosta saatava energia on sataprosenttisesti ympäristö- ja käyttäjäystävällistä. Siihen sisältyy paljon potentiaalisia liiketoimintamahdollisuuksia ja alan asiantuntijoita tarvitaan. Aalto PRO on mukana kehityksen kärjessä kehittämällä järjestelmällisesti energia-alan täydennyskoulutusta.

Jeffrey K. Liker tuntee hyvän Lean-kulttuurin rakennusaineet

13.01.2012 Ympäristöönsä orgaanisesti kytkeytynyt organisaatiokulttuuri ei pelkästään sopeudu, vaan johtaa toiminnan muutosta reagoiden ja ennakoiden. Jatkuvasti.

Lean – paras tunnettu keino kehittää yrityksen kilpailukykyä

04.01.2012 Kiinnostus Leania kohtaan näkyy voimakkaasti sekä koulutukseen liittyvissä tiedusteluissa että Aalto PROn koulutuksissa käydyissä keskusteluissa. Useimmissa yrityksissä on jo käynnissä Lean-projekteja tai vähintään valmistautumista eriasteiseen toiminnan kehittämiseen Lean-menetelmien avulla.

Takaisin

Bookmark and Share